tiistaina 5. tammikuuta 2010
sunnuntaina 3. tammikuuta 2010
lauantaina 2. tammikuuta 2010
perjantaina 1. tammikuuta 2010
Uuden vuoden 2010 ekat kuvat
Vuosi vaihtui perinteisissä merkeissä kotona omalla porukalla ja lisäksi yksi neljästä rakkaasta kummitytöstäni oli meillä kylässä!
Rakettejen pauke piti huolen siitä ettei kukaan päässyt liian aikaisin nukkumaan :-)
Uuden vuoden ensimmäinen aamu alkoi vähän nuupahtaneena, mutta onnellisena,
lapset katsoivat lastenohjelmia, kummityttö, mies ja koira nukkuivat ja minä ja pikku Toivo leikittiin omilla leluillamme! Löysin photoshopista taas kivan efektin ja lapset pääsi taas mukaan äidin kuvaleikkeihin!
torstaina 31. joulukuuta 2009
sunnuntaina 27. joulukuuta 2009
Kohti Uutta vuotta!
Toivottavasti kaikilla oli oikein mukava ja lämminhenkinen joulu!
Pientä jännitysmomenttia jouluun toi vatsatauti, jonka sain sitten 21. päivä viimeisenä meidän sakissa. Onneksi lapset sairasti jo edellis viikolla ja tauti oli suht lievä tällä kertaa!
Aatto vietettiin perinteisissä merkeissä ja meillä oli jouluvieraita-siis pukin lisäksi- lisäämässä juhlavaa tunnelmaa. Syötiin hyvin ( mutta varovaisesti) ja joulukuusikin kaatui vain yhden kerran ;-)
tiistaina 22. joulukuuta 2009
HYVÄÄ JOULUA!
Äidille ja Isälle, Siskolle, kummilapsille, uusille, vanhoille ja entisille Ystäville, tutuille ja tuntemattomille...
ja erityisesti
Blogistanian kirkkaille pikku tähtösille, olette olleet tosi ihania ja kannustavia kaikki!
ja erityisesti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













